Kotini parhaat kirppilöydöt

Ei varmasti tarvitse sanoa, että meillähän näitä kirppislöytöjä riitää :)Siitä lähtien kun muutimme mieheni kanssa omaan kotiin, on kierrätyskalusteet olleet osa meidän sisustusta.Se, että löytää edullisesti vieläpä hyvää tavaraa, saa jotenkin sydämeni sykkimään entistä enemmän.
No mutta mennäänpä kurkkimaan meidän kotia.Tämä postaus pitää toteuttaa varmasti kahdessa tai kolmessa osassa, että saadaan kaikki rakkaat ja tärkeät asiat teille esiteltyä.

Meidän keittiönpöytä on saatu ilmaiseksi oman alueen facebook kirpputorilta.Pöytä on täyspuuta ja siinä on kaksi jatkopalaa, joista vain toinen on koko ajan käytössä.Rakastan tätä pöytää, on ihanaa kun kaikki mahtuvat saman pöydän ääreen syömään.Pirttipenkki on löytö äitini talonyhtiön kierrätyshyllystä.Sitä piti vähän liimailla ja naputella ja se sai pintaansa valkoisen maalin.Kovasti tykkään tästäkin.Myös keittiön puusohva on saatu ilmaiseksi, mutta tällä kertaa Fidasta.Etsin pitkään puusohvaa meille ja kun sen viimein löysin, oli joku tehnyt siitä jo varauksen.Myyjälle harmittelin tilannetta ja hän sitten kertoi, että samanlainen sohva oli juuri viety roskakatokseen, koska sen istuinosa oli irronnut.No mutta

Lue koko postaus tästä