Kuka minä olen?

Joku on saattanut jo Instagramista huomatakin, mutta minulla on nyt jännittäviä uutisia! Blogini on jatkossa luettavissa myös Meidän Häät-sivustolla. Olen tosi innoissani tästä muutosta ja jatkossa pääset tosiaan lukemaan blogiani joko täällä vanhassa osoitteessa tai Meidän Häät-sivustolla. Siellä pääset seuraamaan samalla myös muitakin häitään suunnittelevia. 🙂 Kirjoittelin ensimmäisenä tekstinäni hieman itsestäni ja tässä on varmasti paljon uutta myös teille pidempiaikaisillekin blogini lukijoille!


Nimeni on Laura. Täytin helmikuussa 25 vuotta ja uskokaa tai älkää, ikäkriisiä pukkaa! Asumme avomieheni ja koiramme Oliverin kanssa Vantaalla, mutta sydämeltäni mie olen ikuisesti lappeenrantalainen. Onneksi myös Matias on samalta suunnalta kotoisin, niin saamme ylläpidettyä murrettamme myös täällä pääkaupunkiseudulla asuessa. Ostimme hieman yli vuosi sitten ensimmäisen oman kotimme täältä Vantaalta ja remontoimme sen juuri meidän näköiseksi. Pientä remonttipuuhastelua jatketaan edelleen, ihanaa kun on mies joka osaa vaikka mitä! Kotimme on meidän kolmihenkiselle perheelle juuri sopiva, saunallinen rivitalokolmio kahdella pihalla.
Olen aina ollut melko urheilullinen ja tällä hetkellä harrastuksiini kuuluu

Lue koko postaus tästä