Kun pilvilinnat romahtaa…

Kuva: pixabay kuvapankki
Olen jo todella nuoresta asti sisäistänyt sanonnan ”pessimisti ei pety” tai ”vahinko ei tule kello kaulassa”. Olen oppinut varautumaan pahimpaan, enkä ole luottanut hyvään onneen. Olen oppinut ettei mihinkään tai kehenkään voi luottaa, paitsi itseensä. Olen saanut maistaa ihmisten petollisuuden, kun olen sinisilmäisesti luottanut. Toisinaan olen liian suurin toivein astellut eteenpäin ja sitten eteen on tullut jokin onnettomuus. Yksi hyvä asia on saattanut johtaa useaan pahaan. Näiden seikkojen vuoksi olen oppinut olemaan varuillani sekä rakentanut mahdollisimman suuren suojamuurin sydämeni ympärille etten vain satuta sydäntäni. 
Joskus harvoin olen laskenut sydämeni suojamuuria ja olen päättänyt suhtautua asioihin optimistisesti sekä luottaa ihmisiin. Joskus se on kannattanut ja siitä on tullut jotain suurta. Mutta aivan liian usein on käynyt niin, että olen innoissani ja suurin toivein astellut kohti tuntematonta… ja sitten kaikki romahtaa… Löydän itseni lyötynä, petettynä ja rikottuna. 
”Ihmiselle ei anneta suurempaa taakkaa kuin hän jaksaa kantaa”
Tänään on taas se hetki elämässä, kun

Lue koko postaus tästä