Kun riisi astui ekoäidin keittiöön

Meillä ei ole koskaan syöty paljon riisiä. Kerran kaksi vuodessa riisipuuroa, mutta sitäkin harvemmin riisiä missään muussa muodossa. Silti jostain syystä meille kotiutui viikko takaperin riisinkeitin, vaikka olin aina sanonut, ettei sellaista meille enää tulisi kun edellinen reilusti yli kymmenen vuotta sitten sanoi sopimuksen irti. Riisi kun ei ole ekologinen ruoka eikä meillä sitä pahemmin siksi käytetty. (Ilmastoystävällisestä ruuasta voi lukea lisää vaikkapa täältä.) Tapasimme ja tapaamme yhä korvata riisin paljolti spelttihelmillä tai vaikkapa ohralla. Paitsi sitten kun ei voi.

 

Kun ruokaa ei vain voi syödä

Viimeisen vuoden aikana perheemme ruokahuollon toteuttaminen on muuttunut aina vain takkuisemmaksi. Ainahan siinä mutkia on ollut, mutta viimeinen vuosi on tuonut tullessaan sellaisia muutoksia, että välillä olen istunut keittiössä ja tuijottanut kaappeja pohtien, mitä sitä oikein laittaisi ruuaksi. Tilanne on nimittäin sellainen, ettei ole olemassa sellaista  perusruoka-ainetta, jota jokainen meillä voisi syödä – tai saisi syödyksi.

Osa syö perunaa, joka on

Lue koko postaus tästä