Kylppärini sisältö

Olen nähnyt useissa blogeissa tällaisia postauksia bloggaajien kylppärien sisällöstä. Trendin taisi aloittaa Fanni ja muita mieleen tulevia ovat ainakin Maijan ja Vanilliinin postaukset. Innostuin tekemään omankin postauksen aiheesta. Tältä siis näyttää kylppärini.

Muutin tähän asuntoon vuosi sitten. Aiemman asuntoni kylppäri oli suuri, liiankin suuri oikeastaan. Koska neliömäärä pieneni muuttaessa parillakymmenellä, oli arvatenkin jostain tingittävä. Uudessa asunnossani se tinkimisen paikka oli kylppäri, keittiö ja parveke. Ne ovat todella paljon pienempiä, mutta toisaalta eipä sitä yksi ihminen enempää tilaa tarvitse. Olohuone, eteinen ja makuuhuone sentään ovat saman kokoisia mitä aikaisemmassakin, makkari jopa isompi. Ja bonuksena sain tilavan vaatehuoneen pitkällä kaappirivistöllä ja vaaterekillä. Pahoittelen jos kuvat ovat ihmeellisen värisiä, mutta kylppärini valo on keltainen. Kunhan tuo lamppu tuosta joskus kärtsää niin seuraava hankinta on kauniimman värinen.

Ensimmäisenä vasemmalla on peilikaappi, joka on myös kiva lisäys asunnossa, vanhassa asunnossani sellaista ei ollut. Se on hyvin täyteen tungettu, koska tavoitteenani olisi saada kaikki kylppärisäilytystä kestävä kosmetiikka sinne.

Lue koko postaus tästä