La Calderan luonnonpuistoon ja La Orotavan kaupunkiin

Halusimme näyttää Joonakselle erilaista Teneriffaa ja ajelimme ylös vuoristoon La Calderan luonnonpuistoon. Naavaiset männyt, raikas ilma ja kauniit jylhät maisemat tekivätkin häneen vaikutuksen. Olemme usein lähteneet näihin mäntymetsiin reippailemaan. Tunnelma on ihan toinen kuin alhaalla kaupungissa. Reittejä on useita ja kaikenkuntoisille kuten tämä. Nyt tyydyimme kävelemään muutaman kilometrin leveää metsätietä pitkin ja takaisin autolle, sillä näytti vähän siltä kuin olisi voinut alkaa satamaan. 
La Calderasta laskeuduimme jonkin matkaa La Orotavan kaupunkiin. Tämä historiallinen kaupunki onkin ihan must-kohde lyhyemmälläkin lomalla ja se sijaitsee lähellä Puertoa. Vuoden takainen juttu Orotavasta löytyy täältä. Harmikseni kasvitieteellinen puutarha oli edelleen suljettuna huoltotöiden vuoksi. Mitään tietoa töiden valmistumisesta ja puutarhan avaamisesta en ole löytänyt. Täytyi siis tyytyä viereisen pienen kasvitieteellisen puutarhan (Hijuela del Jardín Botánico) sekä Liceo de Taoron edustan terassipuutarhan katseluun. Katsastimme myös Los Balcones -talon ja kävimme ostoksilla sitä vastapäätä olevassa pienessä ostoskeskuksessa. Ruokailun jälkeen palattiin kotiin.
”Urkupillit”


Liceo de Taoro


Casa de los Balcones
Hijuela de Jardín Botánico

Lue koko postaus tästä