Laivareissulle ex tempore

Joskus laivamatkan tai muun reissun voi varata ihan ex tempore ja matkaankin pääsee nopealla varoitusajalla. Kesän alussa varasimme matkan ulkomaille syksyksi. En kuitenkaan millään malttanut odottaa lokakuulle saakka vaan aloin ehdotella miehelle jos käytäisiin poikien kanssa risteilyllä. Selailin Viking Gracen risteilyjä ja koska meillä ei ollut ajankohdalla niin suurta merkitystä, saimme risteilyn kahdelle aikuisella ja kahdelle lapselle todella halvalla. Vaikka lisättiin aamupalakin varaukseen, selvittiin varauksesta alle sadalla eurolla. Meille kelpasi standardi-hytti. Samalla hytillä oli kolmen päivän säteellä eroa 148e. Tietenkin bensoihin, ostoksiin ja ruokailuihin menee vielä pitkä penni, mutta ei mahdottomia summia kuitenkaan.

Perheen pienin, E3v ei malta odottaa laivalle pääsyä ja onkin katsellut Youtubesta videoita kyseisestä laivasta. Ihan mukava päästä käyttämään poikia pienellä reissulla niin tuntuukin kesälomalta. Ajomatkaa Turkuun meillä tulee 9 tuntia, joten saa nähdä miten automatka sujuu.

Laiva palaa Turun satamaan illalla 19.50 ja mietimme lähdemmekö suoraan ajamaan kotiin asti vai yövytäänkö jossain ja missä. Päädyimme varaamaan Tampereelta hotelliyön

Lue koko postaus tästä