Lasten pulikointia UV-suojavaatteissa

Kuulin, että Suomessa on melko sateinen sää. No, kuten kuvista näette täällä Toscanssa nautitaan 30:n asteen lämmöstä. Ihan normaalioloissa, puistoissa ja kaupungilla tavalliset vaatteet suojaavat lapsen ihoa hyvin, mutta esimerkisi rannalla tai altaalla olen aina suosinut uv-suojavaatteita. Vaatteiden materiaali on hengittävää ja viileää, ja parasta on että ei tarvitse pelätä palaako lasten iho.

Lapsilla on ollut jo useampana vuonna käytössä Polarn O. Pyretin uv-vaatteita. Vaatteet kestävät käyttöä ja pysyvät hyvinä käyttäjältä toiselle. Siinä missä aurinkorasvojen suojalukuihin ei voi sokeasti luottaa, ei niin voi tehdä myöskään suojavaatteiden kohdalla. UV-vaatteiden arvot on saatu testaamalla vaate kuivana ja uutena. Mitä enemmän tuotetta käyttää ja pesee, sitä enemmän kangas kuluu ja sitä myötä myös suoja heikkenee. Siksi olen joka vuosi hankkinut lapsille uudet vaatteet, joita käytämme sekä ulkomailla että Suomen rannoilla. Tänä vuonna lapset nauttivat erityisesti uimahypyistä, ja siksi heillä ei ole näissä

Lue koko postaus tästä