Lemmikit laineilla -näyttely


Turun Merikeskus Forum Marinumissa on uusi kiva näyttely. Lemmikit laineilla – eläimet merenkulkijoiden seurana on mukava koko perheen näyttely. Siinä pääsee tutustumaan millaisia lemmikkejä laivoilla ja merimiehillä on ollut.

Näyttelyssä on mm. kuvia lemmikeistä laivoilla. Lisäksi on tietoa yksittäisistä lemmikeistä ja maskoteistakin. Esimerkiksi yksi kissa on matkustanut kolme kertaa maapallon ympäri. Satamissa hän kävi kiertelemässä ja saapui aina viime tipassa takaisin laivaan ennen sen lähtöä.

Britanniassa on myös ollut kuningaallisen laivaston palveluksessa koira. Kuoltuaan se haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin ja on sillä oma muistopatsaskin. Kertonee siis, että eläimet ovat olleet myös merimiehille tärkeitä.

Kaikkea en tähän kerro, jotta teillä jää paikan päällä ihmeteltävää. Kivoja tarinoita, mutta mukana on myös vähän traagisempiakin kohtaloita.


Näyttelyssä on lapsikävijät otettu ihanasti huomioon. Paikka on houkuttelevan näköinen, mutta myös puuhaa löytyy pienemmillekin. Pienessä huoneessa pääsi värittämään eläintenkuvia. Maassa oli liikkuvia eläimen kuvia projektorilta. Kaikki lapset innoissaan yrittivät napata hiirtä – siinä tietenkään onnistumatta. Mutta sepä teki asiaista vain hauskemman.

Näyttelyssä pääsee

Lue koko postaus tästä