Lintuhaasteiden summaus ja uuden vuoden suunnitelmat

Erilaisiin haasteisiin ja kilpailuihinkin osallistuminen voi tarjota hyvät puitteet kehittää itseään harrastajana, löytää ja oppia uutta tutustakin harrastuksesta. Viime vuonna haastoin itseni jälleen lintujen havainnoimisessa. Nyt kun lintujen ja retkeilyn täyteinen vuosi on takana, olen tarkastellut haasteiden mielenkiintoisia tuloksia ja pohtinut, mihin tähtään tänä vuonna.

Kisko, Salo

Luontoharrastuksissa olen perinteisesti vältellyt kilpailua, mutta pieniin, useimmiten aika rajattuihin tai henkilökohtaisiin haasteisiin olen välillä tarttunut. En kuitenkaan ylipäätään ole kauheasti tehnyt sellaista tilastointia harrastuksistani, jota voisi käyttää myöhemmin minkäänlaiseen tulosten vertailuun – osin tarkoituksellisesti mutta osin myös ihan vain laiskuuttani. Lintuharrastuksesta on tullut viime vuosina pikkuhiljaa eräänlainen poikkeus.

Olen jo kauan pitänyt kirjaa kaikista lintulajeista, joita olen koko elämäni aikana havainnut. Samoin joissain asuinpaikoissani olen listannut kotipihalta tai ikkunasta havaittuja lintuja – jälkimmäisiä lähinnä ensimmäisestä kaupunkiasunnostani, jotta sain suunnattua huomioni olennaisuuksiin ja muistutettua itseäni siitä, että vaikken asu enää metsän keskellä, luonto on silti jatkuvasti kaikkialla ympärilläni.

Nyt minulla on jo kahdelta vuodelta tarkka laskentataulukko vuoden aikana havaituista lintulajeista, ja kolmaskin taulukko on perustettu. Ensimmäinen kerta, kun laskin vuodenpinnoja, oli kahdenvälinen pinnakisa siskoni kanssa 2017. Toinen kerta oli viime vuosi, jolloin haastoin itseni ylittämään edellisen laskentavuoden saavutukseni ja siinä ohessa saamaan kasaan 100 niin sanottua ekopinnaa.

Inari, Nukkumajoki

No, miten viime vuoden lintuhaasteet sujuivat? 

Kaikkien vuoden aikana havaittujen lajien vertailussa edelliseen laskentavuoteeni oli tietysti otettava huomioon sellainen ratkaiseva ero, että vuonna 2017 retkeilin myös Virossa, kun taas vuoden 2019 vietin kokonaan kotimaassa. Olin onneksi ollut fiksu jo edellisellä kierroksella, sillä olin laskenut erikseen pinnat kaikista lajeista ja vain Suomessa havaituista, joten minulla oli suoraan vertailukelpoisia lukuja.

Vuoden 2017 lajimääräni Suomesta olikin minun näkökulmastani aika vaatimattomat 157. Vuoden 2019 vastaava luku oli miltei kympillä isompi 166. Onnistuin siis tavoitteessani! Eikä se ollut edes vaikeaa. Sen sijaan vuoden 2017 kokonaissaldon 179 ylittääkseni minun olisi pitänyt tehdä vielä muutama niin sanotusti kunnollinen, tavoitteellinen linturetki lisää. Samoin rikkoakseni 200 lajin haamurajan, johon en ole vielä yltänyt, vaikka minulla onkin ollut pientä ja keskisuurta yritystä siihen suuntaan.

Meltola, Paimio

Ratkaisevaa tässä onkin juuri sen niin sanotusti tavoitteellisen linturetkeilyn määrä. Käyn suhteellisen usein linturetkillä, mutta jos haluaisin todella tähdätä mahdollisimman monen lajin havaitsemiseen vuoden aikana, minun pitäisi valita monipuolisemmin erilaisia retkikohteita. Viime vuonnakin taulukkooni jäi esimerkiksi kymmenen lajin aukko kurmitsa- ja sirriosastolle, kun en vain liikkunuut niille otollisissa ympäristöissä sopivaan aikaan.

Moisista aukoista huolimatta tämä henkilökohtainen vuodarihaaste näkyi kyllä viime vuoden retkeilyissäni paitsi pienten arkisten retkien määrän kasvuna myös laajemmin erilaisissa paikoissa vierailuina. Laajennettavaa jäi vieläkin, kuten vaikkapa niistä sirreistä huomataan, mutta toisaalta aikaa ja rahaa on aina rajallisesti, ja on niin paljon asioita, joihin niitä on ihanaa käyttää. Jos oikeasti haluaisin saada paljon enemmän pinnoja, minun pitäisi luopua jostain muusta. Taidan olla tyytyväinen näin.

Uutela, Helsinki

Entäpä sitten ekopinnat? 

Niiden kanssa kävi vähän yllättävästi. Ekopinnathan ovat sellaisia lintuhavaintoja, jotka tehdään vain omin lihasvoimin liikkuen. Ekopinnaretki alkaa omasta kodista tai muusta ”kotipesäksi” määritellystä pysyvästä sijainnista ja päättyy samaan paikkaan. Minun kotipesäni sijaitsee yhdessä Turun isoimmista lähiöistä, kerrostalojen keskellä, mutta onneksi metsäistä lähiluontoa ja suotakin on yllättävän lähellä. Muunlaisia ympäristöjä pitää hakea vähän kauempaa.

Mielikuvissani 100 ekopinnaa oli kohtuullisen kova haaste muttei mahdoton. Olin miettinyt, mitä lajeja todennäköisesti ja mahdollisesti saattaisin havaita, jos kävelisin sopivina aikoina sopiviin suuntiin. No, kuinka ollakaan, vuoden vaihtuessa ekopinnalistallani olikin lopulta vain 66 lajia. Puolivälin yli pääsin, mutta jäin kuitenkin aika kauas tavoitteesta.

Friskalanlahti, Turku

Tälle on tietysti monenlaisia selityksiä, kuten toukokuinen luunmurtuma, kesälomareissujen runsas määrä ja polkupyörättömyys, mutta olen kyllä myös hahmottanut, että oikeasti vietän loppujen lopuksi melko vähän aikaa lähiluonnossa kävellen. Selkeä toimintamallini on, että silloin kun voin päättää, miten käytän ulkoiluun soveltuvan vapaa-aikani, lähden todennäköisemmin moottoriajoneuvolla jonnekin kauempana sijaitsevaan lintu- tai retkeilykohteeseen kuin jään lähimaastoon olemaan.

Se on vähän nurinkurista, vaikka kyllä minä toisaalta ymmärrän oikein hyvin sekä itseäni että kaikkia niitä muitakin ihmisiä, jotka tekevät näin. Lähimetsä ei vain ole sama asia kuin vaikkapa kansallispuisto. Joka tapauksessa olen luvannut sekä itselleni että luonnolle, että tänä vuonna istun vähemmän moottoriajoneuvojen kyydissä ”päästäkseni luontoon” ja kävelen enemmän lähimaastoissa.

Koroinen, Turku

Osa lupaustani on myös, että panostan lintuhavaintojeni ylöskirjaamiseen ja Tiiraan ilmoittamiseen. On hassua, että minulla on ollut tapana useimmiten kirjata ja lähettää havaintoni systemaattisesti vain silloin, kun olen varta vasten lähtenyt jonnekin linturetkeilemään. Lähiluontohavaintoja olen merkinnyt satunnaisesti, jos jotain erityistä on osunut kohdalle. Nyt olen kuitenkin jo kohentautunut – olen naputellut tosi monet jokapäiväiset talitiaiset, varpuset ja harakat suoraan Tiiraan.

Tiedot ihan tavallisten lintujen esiintymisestä voivat olla paljon arvokkaampia kuin yksittäiset harvinaisuushavainnot. Niiden avulla voidaan tutkia muutoksia linnustossa. Esimerkiksi harakan on todettu olevan taantumassa, mutta varmaa syytä ei vielä tunneta. Rakastan harakoita. Jos voin kotilähiöni harakoita tarkkailemalla ja havaintojani raportoimalla olla jotenkin hyödyksi niille, tottakai teen sen.

Vajosuo, Rusko

Mutta mitä muuta haluan tehdä tänä vuonna kuin kävellä lähiluonnossa ja laskea harakoita?

Minä olen reissaaja ja seikkailija, ei siitä mihinkään pääse. Vaikka aion sitoa itseni tiiviimmin lähiympäristööni, jatkan tietysti myös muunlaisten retkien tekemistä. Haluan viettää aikaa lintutorneilla ja kauniiden maisemien äärellä, nähdä auringonnousuja ja -laskuja, patikoida ja rämpiä kaikenlaisissa maastoissa, tuijotella merta, kohdata uusia lajeja ja käydä uusissa paikoissa, saada jotain irti kaikista vuodenajoista.

Sopiva tasapaino puhtaiden linturetkien ja muiden luontoaiheisten seikkailujen välillä on pysynyt hyvin viime vuosina, joten eiköhän nytkin. Vaeltaminen on jäänyt valitettavasti tosi vähiin, mutta asiaan tulee toivottavasti muutos tänä vuonna. Hiihtämään olisi mukavaa päästä jälleen, mutta sitä varten pitäisi varmaan lähteä etsimään lunta jostain pohjoisempaa. Melominen on myös toivelistalla. Luolaretkeilyllekin varaisin aikaa.

Haaveilen taas ulkomaanmatkasta, mutta aika näyttää, toteutuuko esimerkiksi reissu Viroon tai Ruotsiin tänä vuonna. Isompia seikkailuja Suomen sisällä tulee sen sijaan varmasti tapahtumaan. Laivaliput on jo ostettu toukokuista Ahvenmaan matkaa varten, ja Lappi kutsuu taas kesällä, jos hyvin käy.

Lintupaju, Jokioinen

Pitkän retkeily- ja luontoharrastustoivelistan äärellä on tietenkin tärkeää muistaa, että minun täytyy tehdä ja myös haluan tehdä paljon muitakin asioita. Kesää ei saa tupata niin täyteen retkiä, että puutarhatöistä ehdi nauttia rauhassa ja muut kodin asiat kasautuvat, eikä kiireisten viikkojen väliin jääviä viikonloppuja niin pullolleen, ettei missään vaiheessa ole aikaa täysin aktiviteetittomaan kotona lojumiseen ja pienten askareiden ja kotiprojektien tekemiseen. Aina ei voi olla menossa, vaikka kuinka polttelisi päästä reissuun.

Halikonlahti, Salo

Entäpä pinnojen laskeminen? 

No, uusi laskuritaulukko on jo auki. Sen suhteen on ihan hyvä fiilis. Olen alkanut myös kirjata ekopinnoja. Tavoitteeni tälle vuodelle voisi olla jälleen ylittää viime vuoden lajimäärät – molemmissa kategorioissa.

Toki on selvää, että yleinen vuodarihaaste on vähän ristiriidassa ekopinnahaasteen kanssa. Jos haluaisin saavuttaa peräti sen 200 lajia vuodessa, minun ei pitäisi käyttää retkeilykelpoisia päiviäni siihen, että kävelen kotoa tunnin matkan jokivarteen nähdäkseni kalatiiran ja isokoskelon, jotka näkisin moottoriajoneuvoilla siirtyen ihan milloin vain missä tahansa. Niiden saaminen ekopinnoiksi on kuitenkin millään muulla tavalla aika mahdotonta – ja koska olen luvannut kävellä enemmän ja huristella autoilla vähemmän, jokivarteen lampsiminen olkoon relevanttia.

Tietysti myös ulkomaanmatkailu on ristiriidassa tavoitteen kanssa, sillä jos lasken lajeja ulkomailta, en kuitenkaan voi ottaa niitä lukuun vertaillessani tulosta viime vuoteen. Ulkomailla vietetty viikko on pois kotimaan retkeilystä ja mahdollisista kotimaan havainnoista – mutta mitäs pienistä? En ole näiden haasteiden kanssa tietenkään kovin vakavissani. Seikkailut tässä ovat pääasia, numerot sivutuote.

Piikkiönlahti, Kaarina

Näin pohdinnoin etenee uusi retkeily- ja lintuharrastusvuosi. Kuvat ovat viime vuodelta niiltä retkiltä, joista kirjoitin blogipostauksia. Linkitin postaukset kuvateksteihin. Mietin, kirjoittaisinko retkeilyvuodesta yleisemmin oman koosteensa, koska kaikki retkeilyni ei liity olennaisesti lintuihin. Totesin kuitenkin, että koherentin paketin kirjoittaminen siitä voisi olla aika vaikeaa, joten ehkäpä se jää. Miten edes määrittelisin vuoden parhaat retket tai hienoimmat hetket?

Lue koko postaus tästä