Lip Monthly Suosikit


Moi! Ajattelin kirjoittaa tänään postauksen suosikkituotteista, jotka olen tähänastisista Lip Monthlyistani saanut. Mullahan on ollut pienoisia sekaannuksia ton koko pussukan tilaamisen kanssa enkä saanut esimerkiksi joulukuun Lip Monthlya lainkaan, vaikka siitä olen maksanut. Toivottavasti asiat ovat nyt selvinneet ja tammikuun pussukan saisin itselleni 🙂 Mä oon esitellyt noiden pussukoiden sisällöt oikeastaan aina lähes välittömästi, kun olen ne saanut. Sen takia mielipiteeni tuotteista ovat perustuneet yhteen tai korkeintaan kahteen käyttökertaan ja onhan se sanomattakin selvää, että mielipide saattaa muuttua, kun tuotetta pääsee kunnolla käyttämään. Suurin osa tuotteista on aina ollut mulle mieluisia, mutta osa on selkeästi erottunut joukosta. Tässä postauksessa kerron tarkemmin viidestä suosikistani:

♥ Cargo Cosmetics Essential Lip Gloss sävyssä Sahara
Mä en ole mikään järin suuri huulikiiltojen ystävä – ainakaan tällaisten, joissa ei juuri ole väriä vaan pääasiassa pelkästään kimalletta, mutta tätä olen tykännyt käyttää. Tosin nimenomaan huulipunan päällä. Tuo huulikiilto on oikeasti sävyltään hyvin neutraali eikä lainkaan punainen, mutta koska

Lue koko postaus tästä