Loppuviikon menovinkit & ne sieluun lingotut kivet*

Viikko on ollut hektinen, mutta vain hyvällä tavalla. On saanut luoda uusia hienoja asioita ja nähdä kättensä jäljen sekä hieman hikipisaroitakin on vuodatettu. Ei ollenkaan pahoja juttuja.

Mutta mitä kaikkea niistä ihmisen kuorikerroksen läpäisevistä pahoista syntyy?! Luulen, että se riippuu aikalailla paljon ihmisestä, kuorikerroksen paksuudestakin. Tunnen ihmisiä, jotka ovat kasvattaneet helmiä sisimpäänsä sinne lingotuista kivistä, toisaalta joitakin, jotka kasvattavat kuorta niin paksuksi, ettei sitä läpäise edes mikään hyvä. Oma kuoreni ilmoittaa, että sillekin sopisi mainiosti juuri nyt suklaa (tumma!) ja lasi viiniä.Nyt kannattaa suunnata loppuviikon aikana (25.-28.10.2018)Viini-, ruoka- ja kirjamessuille. Sieltä saa niin vatsan kuin sielunkin ravintoa. Makumatkoja lähelle ja kauas.
Parhaimmillaan paljon kokeneet ihmiset ovat helmiä. Ei katkeruutta, ei kaunaa. Silmissä suora, kirkas katse ja armollisuus itselle ja muille. Fokus hyvässä ♡
Joillain ihmisillä on tosi suuri suu ja se on ikävää. Tulee myötähäpeä. Ettei ihminen välttämättä edes huomaa loukkaavansa toista. Tietysti tarkoituksellinen ilkeily, päteminen ja toisen aliarvioiminen ovat nekin ihan kamalaa

Lue koko postaus tästä