Louhelassa jälleen – melontaretkeilyä, lintuja ja sienestystä

Tykkään melontaretkeilystä, mutta teen sitä liian vähän. En omista kanoottia, enkä jostain syystä ole jaksanut perehtyä kovinkaan syvällisesti vuokraamismahdollisuuksiin. Onneksi tänä vuonna on kuitenkin tarjoutunut pari mainiota mahdollisuutta päästä meloskelemaan. Syyskuun lopussa vietin taas viikonloppua Salon takamailla Kiskon Louhelassa samaan tapaan kuin viime vuonna, ja lauantai kului pitkälti vesillä. Toki viikonloppuun mahtui paljon muutakin ihanaa.


Perjantai-iltana Louhelan maalaistalolle saavuttaessa auringonlasku oli mitä kaunein ja sää muutenkin miellyttävä, sopivan lämmin syyskuun lopun illaksi ja pehmeän utuinen. Hanhiparvi mekasti kaukana pellolla, pihapiirissä liikuskeli rastaita, ja muutama joutsen lensi yli. Oli loistavaa päästä taas majailemaan Louhelaan, sillä olin ihastunut paikkaan viime käynnillä ikihyviksi ja suorastaan ikävöinyt sinne.

Vietimme iltaa joen rannassa nuotion ääressä. Yölle oli ennustettu revontulia, ja taivas oli sopivasti miltei selkeä, mutta vielä tässä vaiheessa iltaa ei nähty muuta kuin tähtiä. Kiskossa on sen verran vähän valosaastetta, että linnunrata erottuu, samoin koko joukko sellaisia tähtiä, joiden näkemisestä voi Turussa vain haaveilla. Niinpä jo

Lue koko postaus tästä