Lukijoiden toive: Taistele tai pakene! Tosi tarina rosoisesta elämästäni pelon ja ahdustuksen varjossa

Rakkautta ei ole ilman turvaa.Pelko ja epävarmuus syövät ja myrkyttävät kaiken hyvän.Olen tästä elävä esimerkki.Elin reilu kymmenen vuotta elämää, josta ei jännitystä ja vakaviatilanteita puuttunut. Oli upeita ja ihania hetkiä. Viimeiset kaksi vuotta oli yhtä alamäkeä ja loppuajan vuosi oli yhtä hurlumheitä.Olen elossa, vaikka monet kerrat suhteessa ollessani luulin kuolevani. Elin viimeisen kahden vuoden ajan taistele tai pakene-elämää.Mutta nokkeluuteni ja päättäväisyyteni takia olen elossa. Minusta tuli varsinainen ninja, selviytyjä.

Siksi olen nykyään tahtonainen, päämäärätietoinen ja entistäkin voimakkaampi. Ja tällä voimakkuudella en tarkoita vain fyysistä voimaa vaan henkistä. Väkivaltaan ei pidä koskaan vastata väkivallalla. Itsepuolustusta saa käyttää ja pitääkin, mutta asiat tulee selvittää puhumalla. Kun kehiin astui poliisien käynnit, fyysinen päällekäyminen ja  silmitön raivo, niin tajusin viimeisten hetkien tulleen. Oli vaan päästävä pois turvaan, omaan kotiin. Henkinen tasapianoni alkoi järkkyä, katsoin selvänä jatkuvasti kännissä toilailevaa miestä.

Minun olisi ollut niin helppo lipua samanlaiseen elämäntyyliin exäni kanssa. Mutta minua ei päihteet kiinnosta, tapani selvittää

Lue koko postaus tästä