Lumppis-projektin mietteitä


Olen koko viime viikon keskittynyt lumppulaatikon tutkimiseen ja suunnitteluun. Tämä on tehnyt todella hyvää ja olen löytänyt jälleen ompelukipinänkin, joka on ollut todella pitkään kadoksissa. En tiedä miten kauan innostus kestää mutta meinaan ottaa hetkestä kaiken irti. Kaikkea kivaa olen saanut tehtyä ja paljon kuvattua. Tosin paljon on vielä kuvaamattakin, kun ei ole ehtinyt juosta pitkin pitäjää kamera kourassa. Mutta onneksi on sen verran valoisaa, että on kiva kuvata myös kotosalla. Alkaa olla hiukan kevään tuntua jo ilmassa vaikka pakkaset vielä paukkuu.

Mitä sitten lumppulaatikkoon kuuluu? Sinne on kertynyt aika sekalainen määrä kaikenlaista tavaraa kankaista vaatteisiin, monet niistä aika kamalia vetimiä ja saa nähdä mitä ihmettä niistä oikein keksin. Kaksi laatikkoa ja kaksi kassia, tämän vuoden aikana pois nurkista. Tässä vaiheessa on hyvä miettiä, että mitä ihmettä niistä oikein tekisi.

Suunnitelma pläjäys:

* Koirille vaatteita* Barbien vaatteita + muuta tarviketta* Härdellille vaatetta* Minulle muutamia vaatteita* Taloustavaraa ja yleishyödyllistä tarviketta
Olen muutaman kesävaatteet saanut tehtyä mutta

Lue koko postaus tästä