Luomulaaksossa elellään astetta ekologisemmin, muttei unohdeta nykymukavuuksia

Pohdin pitkään tämän kuukauden Omavaraisuus blogeissa-ryhmän aiheenantoa ja koska pohdin sitä pitkään onnistuin hetkeksi sen unohtamaankin. Kuukauden ensimmäinen maanantai pääsi niin sanotusti yllättämään. Oman bloginsa, itsensä tai bloggaamisaiheensa esittely tuntui yllättävän vaikealta.

Luomulaakso sai alkunsa

Luomulaakso-blogia olen kirjoittanut aina vuodesta 2008 saakka, tosin hiljaisempiakin bloggaamisvuosia on välissä vietetty, koska ensi sijaisesti olen (erityislapsi)perheen äiti ja aika ei kaikkeen vain riitä.

Jo ihan alkuaikoina teemana olivat puutarha, ympäristö, ruoka ja tietenkin lapset, joita nykyisin on kolme ja ihan pian blogin startattua tuli mukaan myös luomuruoka, sillä meidän lapsillemme luomun lisääminen ruokavalioon oli merkittävä seikka. Luomuun siirtymisen myötä lasten iho- ja suolisto-oireet paranivat ja elämänlaatu parani merkittävästi. Sillä polulla olemme olleet siitä pitäen, vaikka se ei aina ihan helppoa ole ollutkaan. Vuosien varrella on mukaan tullut entistä enemmän myös erityislapsiperheen arki, joka tällä hetkellä vaikuttaa elämäämme suuresti. Viime syksynä minusta tuli yhden lapsemme omaishoitaja.

 

Olen asunut koko ikäni Uudellamaalla.

Lue koko postaus tästä