Mansikkaa hiuksille – The Body Shop Clearly Glossing


Ostin jokin aika sitten ihan puhtaasti testausmielessä nämä The Body Shopin Clearly Glossing -sarjan shampoon ja hoitoaineen. Olen aiemminkin sanonut, ettei mansikan tuoksu yleensä vetoa muhun kosmetiikassa, sillä monesti tuoksu on liian imelä ja esanssinen. The Body Shopin mansikkasuihkugeelistä olen kuitenkin tykännyt, joten uskoin tykästyväni ainakin tuoksun puolesta myös näihin mansikkaisiin hiustenhoitotuotteisiin. Ja niinhän siinä tosiaan kävikin! Seuraavaksi arvostelut kummastakin tuotteesta:

The Body Shop Clearly Glossing Shampoo on italialaisia mansikoita ja meksikolaista aloe veraa sisältävä vegaaninen ja silikoniton shampoo. Shampoo on suunnattu erityisesti elottomille hiuksille, mutta tuotekuvauksen mukaan se sopii hyvin kaikille hiustyypeille. Olen aiemmin testannut TBS:n banaanishampoota, jonka tehot ihastuttivat. Tämä mansikkashampoo osoittautui vähintään yhtä hyväksi kuin banaanisarjankin shampoo! Pesuteho on ihan huiman hyvä ja yksi pesukerta riittää helposti omille hiuksilleni, vaikka ne olisivat selkeästi likaiset ja rasvaiset. Shampoo jättää hiukset melko takkuisiksi, mutta hyvällä hoitoaineella siitäkin onneksi selvitään. Mä jaksan aina vaan ihastua näihin kunnolla peseviin shampoihin. Inhoan sitä,

Lue koko postaus tästä