Marraskuu, synkkäkuukausi ennen joulun valoa.

Marraskuun alku aloitettiin mukavalla palapelillä joka oli ensimmäinen ja haluttu joululahja. Olin siitä puhunut jo pitkään ja koska ei kukaan lotkauttanut korvaansakaan sille asialle,  niin kävin sen sitten itse tilaamassa. Mutta sitten sille löytyikin ostaja ja sain kuin sainkin sen joululahjaksi, vähän etukäteen mutta haittaakos tuo, ei ainakaan minua.

Olen vähän malttamaton näissä asioissa mitä haluan, en todellakaan halua odotella montaa kuukautta sitä että sen saan, vaan kun sen haluan ja tarvitsen, niin se pitää saada heti. Niimpä kävin sen sitten perjantaina hakemassa että on aikaa koota se koko viikonloppu, mutta kuinkas siinä taas kävikään eihän sitä malttanut odottaa, vaan sehän oli heti sinä iltana koottava meni sitten yö tai ei. 
Ja niinhän siinä meinasi mennäkin koko yö, mutta valmista tuli. Vaikka sanotaan etteivät naiset osaa koota tällaista palapeliä niin kysyn vain että mikseivät, koska olen kaiken tottunut tekemään itse, ei niihin ole miehiä tarvinnut niin tämäkin kokoontui aivan omin pikku kätösein niinkuin

Lue koko postaus tästä