Materiaalien (epä)tasapaino ja ravintolakokemuksia

Työssäni vaatemyyjänä ja visualistina tulee päivittäin eteen tilanteita, joissa perinteiset vartalotyyppi-stereotypiat joutuvat koetukselle. Periaatteessa ( kerron myöhemmin miksi ‘periaatteessa’) aina opetetaan, että tietyntyyppiselle vartalolle sopii tietyntyyppinen asu. Onhan se totta, että tasapaksu vartalo saa ihan omanlaistaan ryhtiä vyötäröilluusiota luovalla vaatteella ja epäsopusuhtaisen vartalon ylä- ja alaosan epätasapainoa saa häivytettyä valitsemalla tietynlaisia malleja sekä värien ja kuvioiden yhdistelmiä. Harvoin kuitenkaan ohjeistan omia asiakkaitani pukeutumaan tiukasti näiden ohjeiden mukaisesti. Ehkä välillä jopa päinvastoin, ellei asiakas erityisesti toivo vartalon mittasuhteiden tai tasapainon muokkaamista.

Minulla itselläni on hyvin tasapaksu vartalo tarkoittaen sitä, että minulta puuttuu esimerkiksi selkeä vyötärö. Olen hoikka enkä saisi kunnon vyötäröä esimerkiksi treenaamalla, joten voin vaikuttaa siihen vain pukeutumalla tietyllä tavalla. Olen kuitenkin jo pitkään vierastanut erityisesti H-vartalotyypille suunniteltua pukeutumiskaavaa ja suosin esimerkiksi paljon suoria vaatteita, jotka eivät kyllä luo minkäänlaista illuusiota vyötärölinjasta. Muotoja tärkeämpää minulle kokonaisuuden kannalta onkin esimerkiksi takin tai puseron pituus. Olen melko lyhyt ja koen,

Lue koko postaus tästä