MEIDÄN ELOKUU

Kesä on nyt ohi ja syksy on jo kovaa vauhtia käynnissä. Sen huomaa muun muassa viileistä illoista, puiden kellertävistä lehdistä, omenoiden kypsymisestä ja neulepaidoista, jotka on kaivettu kaapin perältä esiin! Vaikka syksy on täällä, voisimme mennä ajassa taaksepäin ja katsoa millainen meidän elokuu oli! Elokuussa saatiin nauttia lämpimistä ilmoista ihan koko kuukausi! Kesä on kyllä pitkästä aikaa ollut ihanan lämmin. 🙂
Kävin kampaajalla värjäämässä hiukseni. Kesäkuussa värjäys oli mennyt pieleen, koska väri poltti päässäni. Tällä kertaa kampaaja laittoi päähän suoja-aineen ja väristä saatiin onnistunut. 🙂
Elokuussa Ville piti reilun viikon kesäloman, jonka kunniaksi kävimme hakemassa äitini ja siskoni Monan kanssamme Puuhamaahan. Emme olleet tänä kesänä vielä käyneet missään huvi- tai puuhapuistossa, joten oli mukava käydä! Aurinko helli meitä ja kaikilla oli mukavaa. Paikka oli edelleen tismalleen samanlainen kuin noin 10 vuotta sitten, jolloin siellä viimeksi kävin. 
Olimme ostaneet äidilleni joululahjaksi liput Popedan 40 vuotis keikalle Ratinaan, joten kävimme katsomassa Popedaa! Äitini on suuri