MEILLE TULEE VAUVA


Lokakuun alussa pääsimme aloittamaan ensimmäisen letrozol kierron tupla annoksella. Yleensä letrot ovat aiheuttaneet minulla kuumia aaltoja, yöhikoilua ja päänsärkyä. Tällä kertaa vältyin kaikelta tältä, mutta sen sijaan kärsin ovulaatioon saakka päivittäisestä pahoinvoinnista. Olimme sopineet ultraäänen kierronpäivälle 10. Lapsettomuusklinikan aulassa odotellessamme sanoin vielä moneen kertaan Villelle, että toivottavasti tällä annoksella olisi nyt hyvä vaste! Kuinka ollakaan ultratessaan lääkäri kertoi, että minulla on oikea lottovoitto vasemmassa munasarjassa. Sieltä löytyi 19 mm follikkeli, joka lääkärin mukaan olisi ovuloimassa ihan muutaman päivän sisään!

Ovulaatio tapahtui kuitenkin vasta kp 15 ja oireet olivat kyllä selkeät! Alavatsaa jomotteli oikein kunnolla puoli päivää ja ovulaatiotestit näyttivät positiivista. Kun ovulaatiosta oli kulunut noin kuusi päivää heräsin keskellä yötä voimakkaaseen alavatsa kipuun, joka meni nopeasti ohitse. Heti tuli sellainen tunne, että tällä kertaa taisi tärpätä!


Kun ovulaatiosta oli kulunut 8 vuorokautta, sain ensimmäisen kerran raskaustestiin haamun, jota ei tarvinnut tihrustaa. Se näkyi riittävän selkeästi. Päivä päivältä testit vahvistuivat ja dpo 11

Lue koko postaus tästä