Meistä kaikista jää jälki

Sain eilen ikäviä uutisia – sellaisia, joiden ajattelu on häivähtänyt mielessäni, mutta jota en ole halunnut uskoa ja ajatella. Tämä kuvissa esiintyvä ihana karvatollo, Samppa nimeltään, on nyt jahtaamassa sateenkaarisillalla suurempia luita. Ehdin tuntea Sampan vain pari vuotta, sillä Samppa asui naapurissamme. 
Olen eläinrakas ihminen ja Samppakin tuli tutuksi omassa lähipiirissämme, sillä hoidin Samppaa aina silloin tällöin ja pitihän Samppaa myös valokuvata. 
Samppa oli sealyhamin terrieri – jääräpäinen, hölmö ja hassu luonne. Hoidin Samppaa kesällä useamman päivän ja vieläkin naurattaa se, miten klo 5.30 tämä karvatollero oli sitä mieltä, että nyt emännän on parempi nousta ylös ja tarjoilla aamupalaa hänelle. Kun Samppa oli käytetty ulkona ja aamupala annettu niin kaikki oli taas tällä terrierillä hyvin. 
Samppa oli maailman kiltein koira. 
Kaikista vaikeinta on yrittää hyväksyä se, etten ikinä enää pääse upottamaan sormiani Sampan turkkiin ja rutistamaan sitä. Onneksi sydämeen on talletettu monia mukavia muistoja. 
Kiitos Samppa kaikista niistä hetkistä, jotka sain viettää kanssasi ♥ 

Samppa 26.2.2007-10.11.2019





”Meistä

Lue koko postaus tästä