Metsällä!

Tänään se viimein alkoi! Odotettu koirien vapaus aika. Koiratkin taisivat jo tietää, että tänään päästään viimein ja vihdoin vapauteen. Jep nyt on se virallinen päivä, kun koko suomen hirvikoirat alkavat jälleen liikkumaan metsissä ja harjoittelemaan tulevaa metsästyskautta varten.
On se neljän kuukauden kiinnipito koirillekin aika rasittavaa aikaa. Joutuu olemaan juoksuhihnassa, tarhassa, tai taluttimessa kokoajan. Voitte vain uskoa ja kokea mikä riemu siitä seuraa, kun pääsee viimein vapauteen ja saa juosta niin lujaa kuin jaloista pääsee.
 Onhan siihen ihan järkevä syykin miksi koiria pidetään se neljä kuukautta kiinni. Metsän eläimet poikasineen saavat olla rauhassa. Mutta onneksi on myös melkein kuusi kuukautta täyttä vapautta. Tosin meidän koirat eivät pääse jokapäivä nauttimaan siitä vapaudestaan, kun on omatkin menot ja puuhat.  Yleensä näin alkusyksyn aikaan vaapaana pidettävät päivät osuvat viikonlopulle jolloin ollaan koiria kouluttamassa ja päästetään vapauteen.
Mihin niitä koiria koulutetaan?No blogissani jo vierailleet tietävätkin, että hirvenmetsästykseen. Pitäähän hirvimiehillä olla kunnon koirat, jotka ne hirvet haukkuu.Minä siis en itse metsästä edelleenkään,

Lue koko postaus tästä

JAA
Edellinen artikkeliMun arki
Seuraava artikkeliARKI