Minna Parikka

Ainakin muutama toivoi blogipostausta hankkimistani Minna Parikoista. Jos joku tulee tänne ensi kertaa, niin sain tosiaan 50-vuotislahjaksi ystäviltäni ja sukulaisiltani lahjaksi lahjakortin Minna Parikan liikkeeseen ylläripyllärisynskäjuhlien merkeissä. Omista Parikoista olin haaveillut pitkään, mutta olen enemmän käsilaukkuihminen kuin kenkäihminen, joten hieman kovilta Minna Parikan kenkien hinnat tuntuivat ei kenkäfriikille. Mieheni kanssa olin jo sopinut, että hän hankkii 50-vuotislahjaksi Minna Parikan glitterpuputossut eli sellaiset hopeisen kimaltavat, joissa on vaaleanpunainen jänönhäntä kantapään kohdalla. Kyseessä oli Tail Sneeks Silver Glitter tossukat. Asia sai kuitenkin käänteen, sillä sainkin lahjakortin Parikan liikkeeseen ystäviltä ja sukulaisilta. 
Kuitenkin kun kyseessä oli elämäni ensimmäiset Parikat, ”less is more” ei pätenyt omaan ajatusmaailmaan vaan päätin odottaa alennusmyynteihin ja odottaa mitä tuleman pitää. Silti kirkkaana kiintopisteenä oli nuo glitteriset tossukat.
Näin kuitenkin alennukseen tulleen vastaavat mustalla glitterillä Tail Sneaks Black Glitter tennarit ja ajattelin, että ostankin ne ja vaaleanpunaiset puputennarit ilman glitteriä eli All Ears All Powder tossut. Kävi kuitenkin niin, ettei mistään näistä himoamistani malleista ollut

Lue koko postaus tästä