Miten arkemme on lähtenyt käyntiin Rescue-koiran kanssa ja muutama varoituksen sananenkin

Kerroinkin jo aikaisemmin, että saimme kesällä suloisen perheenlisän jengiämme ihastuttamaan. Adoptoimme pitkän harkinnan jälkeen rescue-koiran Espanjasta, ja nyt haluaisinkin tämän yhden postauksen omistaa ihan vain ja ainoastaan hänen kuulumisilleen sekä häneen liittyviin asioihin. 
Tämä teksti tulee sisältämään jopa pienen varoituksen sanasen niille, jotka harkitsevat adoptoivansa kodittoman koiran ulkomailta. 

Aloitetaan ensikohtaamisesta! Sain kuvan kera vihiä siitä, että Keravalla odottelee sijoitusta parivuotias sekarotuinen narttukoira, ja kuin ihmeen kaupalla sain H:n suostuteltua hauvapoloista katsomaan. Neiti oli hurrrjan arka meidät kohdattuaan, ja pakeni koko ajan piiloon silloisen hoitoperheen isännään selän taakse. Muistan pillahtaneeni vienoon itkuun koiran nähdessäni. ”Mitähän kamalaa tuokin raukkaparka on joutunut lyhyen elämänsä aikana kokemaan?” ”Me ei ikipäivänä voida antaa noin aralle koiralle kotia, vaikka kuinka haluaisimmekin!”
Olin pettynyt. Odotin niin koiran tapaamista ja sitä, että saisimme kirjoitella siltä seisomalta adoptiopaprut. 
Lupasimme harkita kuitenkin asiaa, mutta kotona huomasin pyyhkiväni tietoisesti koiran mielestäni. Ristiriitaiset fiilikset piinasivat jatkuvasti ja sydänalaa puristi kummallinen möykky. Hoitoperheen ottaessa yhteyttä minuun, sovimme

Lue koko postaus tästä