MITEN KIERRÄTTÄÄ LASIPULLOJA SISUSTUKSESSA

Kierrätys on hauskaa, jos sen saa toteuttaa pikaisesti ja siinä muun touhun lomassa. Mutta miten kierrättää lasipulloja sisustuksessa? Varsinkin, jos on kyse pulloista, joista ei saa panttia? Niitähän voisi vaikka maalata ja somistella sitten kynttilöiden ja kukkasten kera sisustukseen sopivaksi. Ihan kaikki lasipullot eivät tietysti nappaa, joten vain sellainen lähtee tuunaamisosastolleni, joka miellyttää silmää. Muoto ja koko ratkaisevat ja se, miten kierrättää lasipulloja sisustuksessa niin, että pullot tulevat kauniisti esille? Kikkoman soijakastikepullon muoto ja koko oli minusta niin söpö, joten sitä pyöritellessäni mietin, ettei tästä nyt kannatakaan luopua, ainakaan heti. Pengoin varastoani ja päätin tehdä pullolle hiukan ehostusta ja maalipullo oli ensimmäinen, joka osui silmiini. Akryylimaali, joka ei edes haise ja pysyy suhteellisen hyvin pullon pinnassa, sekä myös peittää riittävästi, oli oikea valinta. Toki tarvitaan päälle lakkaa, mikäli haluaa todella kestävää pitoa, sillä en nyt mene takuuseen tämän maalin ikuisesta pidosta. MITEN KIERRÄTTÄÄ LASIPULLOJA SISUSTUKSESSA Ensin valitaan pullo, joka miellyttää

Lue koko postaus tästä