Miten lapsen kasvatus eroaa maalla ja kaupungissa?

Me vietettiin lasten kanssa jälleen kokonainen viikko maalla. Lapsista onkin tullut oikeita maalaislapsia aina kun ollaan mummolassa. He menevät jo niin tottuneesti navetalla ja hoitavat varmoin ottein lehmiä ja kissoja. Aina kaupunkiin palatessa iskee vastaan pieni ahdistus paluusta hälinän keskelle, sillä lapsetkin nauttivat ihan eri tavalla olostaan, kun joka puolella on ympärillä tilaa ja pihalle saa mennä ja tulla vapaasti. Itsekin rauhallisessa ympäristössä pystyy ihan erilailla rentoutumaan, kun ei ole samanlailla kiire yhtään mihinkään. 

Ei ole kiire töihin (sillä työpöytä odottaa viereisessä huoneessa). Ei ole kiire hakemaan ja viemään lapsia päiväkodista, sillä mummo pitää heille seuraa koko päivän. Ei ole kiire töistä kotiin panikoimaan sitä mitä laittaisia ruuaksi, sillä on muitakin apuna miettimässä päivän ruokia ja kokkailemassa/tiskaamassa. Ennen kaikkea ei tarvitse stressata mitä ohjelmaa keksisi lapsille, sillä heille on tarpeeksi jännitystä ihan arkisissa askareissa mitä maalla puuhastellaan. 

Ennen lapsia en olisi voinut kuvitellakaan asuvani missään muualla kuin kerrostalossa hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustasta.

Lue koko postaus tästä