Muistoja keskikesän öiltä

Ilta hämärtyy jo kello kymmenen aikaan. Yö saapuu pimeänä ja hepokattien sirityksen täyttämänä. Aamunkoittoon on niin monta tuntia, ettei sitä enää helposti valvo tervehtimään. Näin elokuun alussa sen aina viimeistään tajuaa – valoisien kesäöiden aika on taas takana.

Porvoonjoki, Porvoo
Tarina toistaa itseään vuosi vuoden jälkeen. Keskikesän valoisat yöt tuovat tullessaan tietyn levottomuuden tunteen, ihmeellisen vimman heittäytyä kokemaan jokainen hetki nopeasti ohi kiitävästä kasvun ja uuden elämän vuodenajasta luonnossa. Se kiskoo retkeilemään öisin, valvomaan kasteisia polkuja kulkien aina aamun sarastukseen.

Valvo, seikkaile, elä mukana kuohuvassa, väkevässä, kaiken läpi virtaavassa kesässä! Niin se kutsuu, ja kun siihen tarttuu, se vie mennessään hengästyttävällä vauhdilla, kunnes yhtäkkiä onkin aika luopua. Yksi toisensa jälkeen linnut ovat lakanneet laulamasta ja hepokatit alkaneet soittaa. Sininen hämärä on vaihtunut pikkuhiljaa aitoon, syvään yönpimeyteen, joka viimein pysäyttää keskikesän valon huumaaman retkeilijän, koppaa syliinsä ja laskee lepäämään.

Ajatukset kulkevat tuulen mukana syksyyn. Syyskesän kynnyksellä se, joka rakastaa syksyä yhtä paljon kuin ihanaa, alati

Lue koko postaus tästä