Naistenpäivän lounaalle Tito´s Bodequitaan ja illalla ohjelmassa miesten korkkarimaraton

Mieheni vei minut naistenpäivän lounaalle Tito´s Bodequitaan, joka on vanhassa luostarirakennuksessa hieman Puerton yläpuolella Orotavan puolella. Olimme kerran jo sinne menossa aurinkoisena lauantaipäivänä, mutta silloin se oli tupaten täynnä ja saimme tyytyä viereiseen Bar-Cafeteria Mi Niñoon. Hyvä paikka sekin ja edullinen, suuret annokset. Nyt menimme Tito´siin hyvissä ajoin ja saimme mukavan pöydän terassilta. Sisätilojakin on, mutta kaunis terassi puutarhoineen on toki paljon viehättävämpi paikka ruokailla. Ruokalistalla on tarjolla niin kevyempää kuin tukevampaakin muonaa. Otimme aluksi ravintolan oman salaatin, joka oli koottu kauniiksi ”kakuksi”, oikein maukasta: kasvisten lisäksi tonnikalaa ja mantelirouhetta. Pöytään tuotiin myös suuri kori maukasta leipää levitteineen. Pääruuaksi otin kasvismoussakan ja mieheni pelasi varman päälle ja otti mustekalarenkaita. Hyvää ruokaa ja palan painikkeeksi talon punaviiniä ja jälkiruuaksi riitti cortadot.

Illalla menimme seuraamaan karnevaaleihin kuuluvaa miesten korkkarimaratonia. Olihan siellä monenlaista daamia, aika monella kunnon musta parta. Asut olivat mielikuvituksellisia ja korkkarit monella osallistujalla hyvin jykeviä rakenteeltaan. Katujen varret olivat täpötäynnä eikä

Lue koko postaus tästä