Nettikauppalakko


Viime kuukausina olen havahtunut pohtimaan omia kulutustottumuksiani tavallista useammin ja myös tavallista kriittisemmin. Olen itseeni kuluttajana jotakuinkin tyytyväinen, enhän esimerkiksi koskaan heitä ruokaa roskiin, juuri lentomatkustele tai syö punaista lihaa, mutta yksi asia hiertää: verkkokaupat.
Verkkokaupoissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Verkossa shoppailu on äärimmäisen simppeliä, ja juuri siinä piileekin suurin ongelma. Ostosten teko verkossa on tehty niin helpoksi, että on paljon vaivalloisempaa kierrellä kivijalkaliikkeitä työpäivän jälkeen tuulessa ja tuiskussa, kun esimerkiksi Zalandolla on yhden klikkauksen päässä satoja ja satoja merkkejä, joita ei edes kotikaupungista löydy. Nettikaupoissa ostokset voi tehdä omalta lämpöiseltä kotisohvalta käsin, ja mukavuus on verkkokauppojen suurin vaara.

Nettikaupoista tulee usein tilattua yli oman tarpeen. Huomaamattaan sitä tilailee kaikkea aivan tarpeetontakin vain siksi, kun se näyttää niin nätiltä. Itsekuria koetellaan kivoja, mutta tarpeettomia vaatteita selaillessa, ja lopputuloksena voi olla yli äyräidensä pursuavat vaatekaapit. Samalla ostaminenkin menettää ilonsa, kun takaraivossa kolkuttaa tieto siitä, ettei oikeasti olisi edes tarvinnut juuri tuota neulepuseroa.

Loppujen lopuksi materiaaleista,

Lue koko postaus tästä