Nokian kiehtovat retkipaikat

Tämän vuoden retkeilykausi on käynnistelty ja itseasiassa nyt tammikuussa kelien ollessa todella leudot, on retkelle päästy jo kahteen kertaan. Olen kirjoitellut tästä jo paljon Instagramiin, mutta en voi olla hämmästelemättä kuinka kelien puolesta voisi olettaa näiden kuvien olevan ennemmin kevät- tai syysretkeltä kuin keskeltä sydäntalvea… Tässä postauksessa kaksi mainiota ympärivuotiseen ulkoiluun sopivaa retkipaikkaa täältä Pirkanmaalta.

Viime vuonna otimme haltuun Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoja, joten tämän vuoden agendana on tutustua lähiseutuihin laajemmin. Ja nimenomaan lähiseutuihin, kuten vaikkapa Nokiaan, jossa en alunperin edes kuvitellut olevan näin kivoja reittejä. Melko lyhyitähän nämä ovat meidänlaisille jo tottuneemmille kävelijöille, mutta sopivat mitä parhaiten pienelle päiväretkelle ja kokemuksen äänellä voin kertoa, että reitillä saa kyllä lasten kanssa aikaa kulumaan, tulipaikasta puhumattakaan!

Ruutanan luontopolku lähtee Haukankadun pysäköintipaikalta ja hyvin viitoitetulle reitille tulee pituutta noin 4km. Maisemat vaihtuivat pitkin matkaa ja perillä nuotiopaikalla odotti mitä kaunein näky hieman jo jäätyneen pikkujärven rannalla. Reitin ehkä mielenkiintoisempi osuus osui loppupätkälle,

Lue koko postaus tästä