Nopea ja helppo pannunalunen


Mies on ollut kokkailuintoisena jo viikon verran ja kokkailujen lomassa huomasi, että meidän muutamat vanhemmat pannunaluset ovat aika kamalassa kunnossa ja nakkasi ne sitten roskiin.Mies myös tuntee vaimonsa, joten kysyi heti, että voisinko tehdä ainakin yhden pannunalusen meille.Kyllä voin, kiitos vaan kultaseni kysymästä!Kaivelin askartelulaatikkoa ja sieltä löytyi nämä Kierrätyskeskuksen Näprä puolelta ostetut puuhelmet sekä nahkanarua.Päätin tehdä nopean ja helpon pannunalusen meille.

Näin simppeli siitä tuli.Nahkanarun päät olen piilottanut helmien sisälle.Tämän tekemiseen meni vain muutama minuutti ja mietin, että tällaista voisi käyttää monella eri tavalla.Pannunalunen, käsikoru tai pyyherengas esimerkiksi.

Ja hyvin toimii!Kiitos vaan ukkelille askarteluehdotuksesta.Ajattelin tehdä vielä toisen, mutta vähän isomman renkaan, jota voisi käyttää esim. uunivuoan alla.
Blogi ja bloggaaja hiljenevät nyt useammaksi päiväksi.Minulla alkaa huomisen jälkeen loma ja loma kuuluu aloittaa Karkkilassa parhaan ystävän kanssa samaan aikaan.Tällä kertaa lähdenkin reissuun ihan yksin.Jotenkin hassua, kun olen aina tottunut, että on lapset/lapsi mukana reissussa.Näin ne ajat muuttuvat ja tämänkin mamman pitää vaan oppia vähitellen

Lue koko postaus tästä