Noro, noro, pysy poissa

Wilmaan paukkuu viestiä rehtorilta: ”Koulussamme on erityisen paljon norovirusta liikkeellä…”, poika kertoo yhdeksän luokkakaverinsa olleen sairaana, kokkikerho on peruttu järjestäjän sairastumisen vuoksi, keskimmäisen kerhokaveri on oksentanut, facebookissa tuttavien lapsia ympäri Suomen on noroviruksen kourissa. Sitä vain odottaa milloin se ”lottovoitto” osuu omalle kohdalle, joskin tässä kohtaa lottovoitoksi voisi sanoa ennemmin terveenä pysymistä. 
Norovirus säilyy pinnoilla jopa useita päiviä ja tarttuu erittäin helposti, joten sairastuneen henkilön on tärkeä pysyä kotona vielä parin oireettomankin päivän ajan, liian moni ajattelee taudin jo talttuneen, jos seuraava päivä on oireeton ja lähtee ihmisten ilmoille tartuttaen muita. Tähän aikaan vuodesta itse vältämme esimerkiksi lasten sisäleikkipuistoja ja uimapaikkoja, viimeksi olemme sairastaneet noron muistaakseni keväällä 2012 – varovaisuutta ja eritoten hyvää onnea on ollut matkassa.

Käsidesin riittävyydestä on ollut paljon keskustelua ja nykyään on markkinoilla norovirukseen tehoavia käsidesipulloja, esimerkiksi LV:n käsidesissä asiasta mainitaan erikseen. Tärkeintä on kuitenkin huolellinen käsipesu saippuaa käyttäen. Hyvä vinkki on laulaa Paljon onnea – laulu käsiä

Lue koko postaus tästä