Onnea isä! – se mitä jäi sanomatta

Elämä on siinä mielessä aika mielenkiintoinen, ettet koskaan voi tietää mitä tapahtuu. Elämää voidaan jonkin verran ennakoida, suunnitella ja laskea todennäköisyyksiä, mutta koskaan et voi olla varma mitä huominen tuo tullessaan. Tämä on osaltaan erittäin lohdullista, mutta toisaalta yllätykset saattavat aiheuttaa elämässä melkein kohtuutonta tuskaa ja surua.
Kolme vuotta ja kuukausi sitten oli tähän astisen elämäni surullisin päivä. Silloin soi aamuyöstä soi puhelin ja rauhallinen miesääni kertoi pahimman pelkoni:
Isäsi on nukkunut noin 15 minuuttia sitten pois, osanottoni!
Muistan, kuinka keuhkoni tyhjeni ja kaikki ajatukset katosivat päästäni. Pääni oli aivan tyhjä. En kuullut mitään, en nähnyt mitään, en tuntenut mitään. Seuraavat kaksi viikkoa toimin kuin robotti. En antanut itseni pysähtyä, enkä tuntea. En pystynyt iloitsemaan edes Ässän potkuista mahassani. Olin turta. Kuljin sumussa hautajaisiin saakka. Hautajaisiin, jotka ainoa lapsena järjestelin isäni äidin, minun rakas mummoni, apuna. 
Edelleenkään minulla ei ole juurikaan muistikuvia tuosta pari viikkoisesta. Ensimmäiset muistot alkavat hautajaisista. Muistan kuinka arkku näytti niin

Lue koko postaus tästä

JAA
Edellinen artikkeliIsit
Seuraava artikkeliISÄNPÄIVÄ