PÄIVÄRETKI ALTAAN

Villen kesäloma ja meidän Lapin reissu on nyt takanapäin, mutta ajattelin tulla kertomaan teille meidän reissusta. 🙂 Olimme siis vuokranneet Peltovuomasta mökin, jossa vietimme viikon. Viikon aikana teimme kaksi päivä reissua Norjan puolelle, joista ensimmäinen oli Altaan. Matkalla ihastelimme suuria tuntureita, kaunista luontoa, virtaavia jokia ja tuntureiden huipuilla näkyvää lunta. Voi kuinka minun tulikaan ikävä talvea!

Vierailumme Altassa sijoittui sunnuntaille, joten tietenkin kaikki kaupat olivat kiinni. Mutta onneksi meillä oli omat eväät mukana kylmälaukussa ja pysähdyimme syömään niitä tämän upean joen rannalle! Tästä jatkoimme matkaa kohti Altan keskustaa. Lentokentän läheltä löysimme pienen sataman, johon pysähdyimme ihailemaan Jäämerta. Tuuli oli kova, mutta onneksi aurinko paistoi ja lämmitti meitä mukavasti. 🙂 Eliania kiinnosti enemmän kivien tutkiminen kuin Jäämeren ihailu! 😀Paluu matkalla pysähdyimme ihastelemaan pientä vesiputousta. Pakko myöntää, että näissä maisemissa sielu lepää! Minulle tuli ihan järjettömän suuri halu päästä tuonne uudelleen! 
Automatkat pienen lapsen kanssa sujuivat jälleen todella hyvin. Elian lähinnä nukkui, höpötteli meille,

Lue koko postaus tästä