Paljon onnea yksivuotias!

Vielä tänään sinä painat varovastijalkasi lattialle ja tunnusteletkestääkö se askeliesi painon.
Vielä tänään tarraat kiinni käteenija liikut hitaasti samaan tahtiin kanssani. Mutta riemastuneessa ilmeessäsi on jolupaus huomisesta:Minä menen, minä juoksen,minä lennän eteenpäin! Pysykää perässä,olen matkalla seikkailuun!

Vietimme S:n synttäreitä lauantaina, ilma oli aurinkoinen ja väki iloista. Vanhempani olivat apunani, koska M oli edellisenä päivänä iltavuorossa ja lauantaina aamussa. En halua edes kuvitella, kuinka aikaisin minun olisi pitänyt lauantaiaamuna aloittaa, että olisin yksin ehtinyt hoitaa lapset, koiran ja kaikki valmistelut ennen vieraiden saapumista. Nyt oli sopivan rentoa ja saimme kaiken ajoissa hoidettua. Tarjoiluista suurimman osan olin tietysti tehnyt jo edeltävänä päivänä valmiiksi.
Lahjaksi S sai kaikenlaista hyödyllistä, niin välikausihaalaria, leluja, vaatteita, kuin 1v-kuvauksenkin. Kaikki oikein mieluisia ja tärkeitä juttuja, vuoden kuluttua taidetaankin mennä enemmän sillä lelulinjalla, kun päivänsankari itsekin jo ymmärtää päivän päälle jotakin.
Kuvat puhukoot puolestaan. 
Tarjolla oli täytekakkua, paikallisen donitsikärryn donitseja, mangojuustokakkua, chili-tonnikalapiirakkaa ja kinkkuvoileipäkakkua.

Päivänsankarin piti tietysti saada maistaa kakkua ihan itse, pieni pala taisi päätyä suuhun

Lue koko postaus tästä