Paras hyggeilyvaate

Joskus aiemmin ihastuin näihin paksunyörisiin jämäkkiin college-huppareihin ja pusakoihin nettikauppoja selaillessani. Omistan jo Naketanon ulkoilutakin, joten brändi toki oli sen myötä tuttu. Lopullinen herääminen tapahtui kuitenkin vasta kun myymäläämme saapui ensimmäinen erä. Onneksi nappasin omani ajoissa, sillä etenkin nämä pitkänmalliset myytiin loppuun välittömästi. Eikä ihme, kehuja kirvoittanut tunikahuppari on kätevin talvivaate koskaan; ryhdikäs, mukava ja lämmin käyttää ja aika trendikäskin. Jotenkin sopivan sporttinen. En juurikaan käytä tavallisia huppareita, joten tämä on sellaisesta ehkä vähän aikuisempi versio. Tämä oli Himoksen lomalla mukana ja oikeastaan en olisi muita paitoja juuri tarvinnutkaan. Käytin kuitenkin suurimmaksi osaksi vain tätä.

Parasta tässä on varmasti muhkea kaulus, joka oikeasti tässä mallissa on huppu. Mutta koska huppua tuskin koskaan käytän, toimii huppu pelkästään näyttävänä kauluksena. Plussaa myös siitä, että kerrankin sain tällaisesta tosi hyvin istuvan koon, sillä mitoitus on yllättävänkin nafti. Ehdottomasti tämän talvikauden paras hyggeily, eli kotoilu, -vaate, jolla kehtaa liikkua

Lue koko postaus tästä

JAA
Edellinen artikkeliMYL Enchanted 16
Seuraava artikkeliVäsyttää