Parhaat eväsvinkit töihin

Olen ollut työelämässä nyt 4,5 kuukautta. Tosin tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, kun olin kotiäitinä. Meillä ei ole työpaikan lähellä mitään pientä kauppaa, eikä lounasravintolaankaan raaski mennä kuin max kerran viikossa, joten töihin olisi keksittävä aina jotain fiksua evästä mukaan. Ollaan super huonoja tekemään isoa satsia ruokaa kerralla, joten tässä olisi tsemppaamisen varaa, sillä siitä olisi helppo ottaa myös töihin ruokaa mukaan. Haluan listata tähän muutamia täyttäviä ja terveellisiä eväsvinkkejä töihin, jotka on myös nopea toteuttaa. 
1. Salaatit 
Voit tehdä jääkaappiin, vaikka salaattipohjan, josta riittää 2-3 päiväksi. Tähän voi halutessaan lisätä vaikka eri päiville eri lisukkeita.

Salaattipohja:
salaattia / pinaattia
kurkkua
fetaa / mozzarellaa
pähkinöitä

Lisäksi
tonnikalaa + kananmunaa / kanaa + persikkaa / kikherneitä + punajuurta
(persiljaa, oliiviöljyä, suolaa, pippuria)

Kuva: Pixabay
2. Keitot 
Keitot on nopeita tehdä ja niitä voi tehdä ison satsin, joka ei mikskään vaikka kolmessa päivässä jääkaapissa.  Kannattaa testata mm. 
Bataatti-inkiväärikeitto

Mustajuurikeitto

Kana-nuudelikeitto

Meksikolainen papu-jauhelihakeitto

3. Linssi- ja kvinoa sekä pataruuat.
Linssit on super hyviä ja niitä tulee kyllä tehtyä liian harvoin. Täältä kotilieden

Lue koko postaus tästä