Parveke valmiina kesään

Nyt on parveke siivottu ja laitettu kesäkuntoon. Kellarissa talvehtineet kasvit on tuotu ylös ja orvokkiamppeli ostettu. Lattia on kuurattu ja lattialaatat pesty, maalattu ja öljytty. Ikkunat on jynssätty. Uusia aurinkokennolamppuja on viritelty kattoon. Menneen vuoden viimeiset roskat ja talven aikana kuolleet kasvit on roudattu pois. Kalusteita on siirrelty ja uusi säkkituoli hankittu leppoisaa parvekeröhnöttelyä varten.

 
Minä huolehdin tänä vuonna lähinnä niistä kellarissa talvetetuista kasveista, kun taas toveri Krotti hoiti puunaamisen ja rymsteeraamisen. Meillä on hauskasti jakautunut näiden isompien parvekepuutarha-askareiden tekeminen niin, että minä olen useimmiten tehnyt loppusiivouksen marraskuussa ja Krotti puolestaan kevätsiivouksen ja kesävalmistelut huhtikuussa. Toinen saa tuoda puutarhaan kesän ja toinen talven, hehe.


Tänä kesänä meille ei tule ihan sellaista parvekeviljelyviidakkoa, mitä olemme viime vuosina pitäneet. Tuholaisongelma kasvoi vuosi vuodelta isommaksi ja viljeleminen kävi työläämmäksi, joten nyt on tauon aika. Parvekepuutarhan kasvivalikoima rajoittuu toistaiseksi kirsikkaan, raparpereihin, pioneihin, pelargoneihin ja mehitähtiin sekä mahdollisesti vaihtuviin kesäkukkiin.



Raparperit, kirsikka ja pionit talvehtivat parvekkeella. Viime vuonna

Lue koko postaus tästä