Parvekesisustus

Kesä tuli meille pohjoiseen. Eskari loppui ja monet itkut itkin, kun meidän ihanat lapset päästettiin kesälaitumille. Tulevat ekaluokkalaiset, syksyllä nähdään taas ♥

Oon ollut niin uppoutunut töihin ja viikonloppuina niin poikki, etten oo paljon uhrannut ajatustakaan blogille. Ommellutkin olen ja käynyt Rovaniemen käsityömessuilla, mutta mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Ehkä saan toukokuun mekkoja blogiin asti joku kaunis kesäpäivä. Minun kesät on ollu normaalisti pari viime vuotta pyhitetty kakuille, mutta joudun sanomaan niillekin vähäksi aikaa heipat, kun aika ei vaan riitä kaikkeen.

Nykyisen asunnon parvekekin tarvi jotain muuta sisustusta, kuin pahvilaatikoita ja edellisen asunnon pesemättömät matot. Niinpä ollaan tässä kevään päälle raivattu ja siivottu parveke ja sijoitettu kalusteisiin. 
  Yksi iso plussapuoli rajan pinnassa asumisessa on laajempi valikoima kalusteissa. Lähellä on Ikea, Rusta ja ÖoB. Rustasta löytyi ihana kevyt parvekesetti valkoisella rungolla ja meleeratun harmailla pehmusteilla. Häistä jääneillä verhoilla sain ihanan utuisen ja kevyen näkösuojan sohvanurkkaan.Täällä oon viihtynyt juomassa aamukahveja viikonloppusin ja iltasin ottamassa aurinkoa. 
Paikallisesta tavaratalo Centtilästä

Lue koko postaus tästä