Peittosiko tämä kehuttu tuote ikisuosikkini?

Minulla on pörröinen tukka, joka vaatii oikeasti hoitamista. Hiuksissa on vaaleita raitoja, joten sekin osaltaan vaikuttaa hiusten kuntoon. Pesen ne kerran viikossa, sillä muuten latvat kuivuisivat liikaa.

Kävin taannoin Bootsilla ja huomasin tämän hiusnaamion olevan tarjouksessa. Muistin lukeneeni siitä ylistäviä arvioita, joten ostin sen.


Tätä Garnierin ihanasti banaanilta tuoksuvaa naamiota voi käyttää hoitoaineena, hiusnaamiona tai hiuksiin jätettävänä hoitoaineena. Se ei sisällä silikoneja, ja sen ainesosat ovat 98 % luonnollisia. Tuote on 100 % vegaani.

Kuulosti siis hyvältä, ja tuntui jopa varteenotettavalta kilpailijalta luottotuotteelleni Kiehl’sin auringonkukkanaamiolle, jonka hinta joskus kirpaisee, mutta joka tuntuu tainnuttavan hiusteni pörröisyyden, ja jota olen käyttänyt jo vuosia.


Täytyy sanoa, että Kiehl’siin verrattuna Garnier on kyllä ihan OK, mutta Kiehl’s vielä parempi. Garnierin naamion jälkeen hiukseni olivat edelleen takkuiset ja pörröiset, ja niitä joutui selvittelemään kauan aikaa, mikä varmaan ei edes hiuksille ole hyväksi.

Aikamoinen pettymys. Hieman paremmin se pelitti, kun sitä laittoi ennen pesua hiusten latvoihin, mutta siinäkin hoidin viimeiseksi hiukseni

Lue koko postaus tästä