Perhosia vatsassa Aamu tv:n haastattelun lähestyessä

Blogi on ollut hiljainen – tällä kertaa kuitenkin ihan tarkoituksellisesti. Arki on ollut poikkeuksellisen täynnä hulinaa jos jonkinlaista, ja koulu on haukannut myös ison osan jaksamisestani. Tämän viikon jännittävin tekijä on kuitenkin ollut tuo Akuutin huomenna esitettävä ”Lapseni on down”-jakso, jossa meidänkin perhe sai kunnian olla mukana.

Vaikka olen hyvin kriittinen itseäni kohtaan enkä juurikaan nauti oman pärstäni toljottamisesta telkkarin välityksellä, olen super iloinen siitä että saadaan kertoa meidän tarinaa ja jakaa tietoisuutta siltä kantilta, että elämä voi oikeasti olla hyvinkin tavallista yllättävistä kromosomipoikkeamista huolimatta. Haluan silti aina painottaa sitä, että kaikilla ei tietenkään asiat ole niin ja toki meilläkin on omat murheemme. Niistä ehkä lisää huomenna Yle 1 Aamu tv;ssä.


Yllätyin siitä, kuinka tunteisiin tuo Areenassa jo nähtävä jakso itselläni menikään. Tiesin kyllä sen, että Tanskassa ei juurikaan ds-vauvoja enää synny, mutta että Islannissakin tilanne on nykyään sama?! Myös meillä suomessa tuo aborttiprosentti on noususuhdanteessa ja kylläpäs se muuten tuntuu

Lue koko postaus tästä