Perjantaita ja myrskyn jälkeistä elämää

Hurrikaani Lorenzo laantui sitten trooppiseksi myrskyksi Dubliniin saakka päästyään. Hyvä niin, vaikka sadetta ja tuulta sekin mukanaan toi. Olin eilen yksi niitä harvoja, jotka vaivautuivat kampeamaan n. 700 ihmisen toimistolle, syynä kai oli se, että hirmumyrskyllä peloteltiin paljon ja monet sitten jäivät kotiin tekemään töitä sen takia. Käyhän se niinkin.

Tosin täytyy tunnustaa, että kun torstaina iltapäivällä tihkusade alkoi, ja näkymät toimistoni ikkunasta alkoivat tummentua ja lopulta sumentuivat täysin, pakenin kotiin. DART-junien ohjauslaitteet olivat kärsineet (nämä junat kulkevat pitkin rannikkoa), mutta bussit kulkivat sentään.

Keskiviikkona lounastelin saksalaisen ystäväni Claudian kanssa. Hän asui Galwaysssa länsirannikolla viimeisen hurrikaanin, Ofelian ”hyökkäyksen” aikaan 2017. Kuten hän totesikin, eurooppalaisena on hankala pelätä sellaista, mitä ei ole koskaan nähnyt (siis hurrikaania), ja hän totesikin silloin nähneensä kattojen lentävän ja tuulenpuuskan irroittaman liikennemerkin viuhuvan ohitseen. Niin että varoakin toki saa  – ja pitääkin.

Hyvä nyt näin kuitenkin ja lentokin lienee ajallaan. Istun taas lentokenttäloungessa. Tässä kuvia Münchenin paluulennolta ja Luftwaffen

Lue koko postaus tästä