Piha & Koti, Kotimaan Matkailu ja Keräilyn maailma -messuilla

Kotimaanmatkailu puolella oli paljon pirkanmaalaisia kohteita.
//Sisäänpääsy messuille saatu blogipostausta vastaan
Kevään riemu ja samalla riesa on, että erilaisten aiheiden äärelle ihmisiä kerääviä messuja on hurjan paljon enemmän kuin syksyllä! (Vai tuntuuko se vain siltä?) Kävin huhtikuussa entisillä Supermessuilla ja nykyisillä, itseni nimeämillä ”Fuusiomessuilla”, mutta oikeasti messuja kutsutaan: ”Piha & Koti, Kotimaan Matkailu, Keräilyn maailma” -messut nimellä.
Messut ovat neljän eri messuteeman fuusioitumisen lopputulos; Piha & Koti, Kotimaan matkailu, Keräilyn maailma: Platta, Keräily sekä TamCollect ja Tampere Wine Fest.
Tänä vuonna messut olivat erilaiset verrattuna vuoteen 2017, jolloin messut ovat koostuneet seuraavista aiheista:Puutarha, Design- ja käsityötori, OutdoorErä, Keräily sekä Kotimaan matkailu.
Ensisijainen messukohteeni tänä vuonna oli Kotimaan matkailu, sillä kesällä teemme ystäväni kanssa perinteisen roadtripin, joka suuntautuu tällä kertaa Itä-Suomen suuntaan. Mukaan messuilta tarttuikin mm. Lappeenrannan ja Imatran esitteitä. 
Mitä pidin muuttuneista messuista?Kävin edellisen kerran näillä samoilla messuilla toissavuonna, jolloin messut olivat erilaiset nykyiseen muotoonsa verrattuna. Näin käsitöitä tekevänä on pakko myöntää, että jäin kaipaamaan mm. Design-

Lue koko postaus tästä