Pöytä menneisyydestä-tarina

Olin päivällä ostanut antikvariaatista ajan patinoiman vanhan kirjoituspöydän. Liekö pöytä kuulunut aikoinaan johtajalle vai kenties isännälle, joka kotona teki töitä tai tapasi pöydän taakse linnottautuneena vieraitaan. Saatoin nähdä pulskan liivipukuisen herrasmiehen kaatamassa konjakkia tilkan vieraalleen ja tilkan päälle vielä aimo lorauksen itselleen.


Olin kävelemässä kotiin töistä pitkin ruuhkasta boulevardia, kun näin sen nuhjuisen liikkeen ikkunan ja ikkunassa tuon pöydän. Jokin siinä viehätti enkä saanut katsettani siitä irti. Ei se sopinut minun kotini moderniin pariisilaiseen sisustukseen, mutta astuin silti sisään liikkeeseen oven päälle juuttinarulla ripustettujen lehmänkellojen ja kulkusten säestämänä. Kuin taikaiskusta aika tuntui pysähtyneen ja olin keskellä menneisyyttä. Ei, kauempana kuin minun nuoruus tai lapsuus. Kauempana, kuin vanhempienkin lapsuus.


Pyysin myyjää esittelemään ikkunassa olleen pöydän minulle. Samalla vilkuilin ympärilleni korkeiden kaappien ja seinällä raksuttavien kaappikellojen suuntaan. Myyjä esitti selkeästi opittua myyntipuhettaan esitellessään tuon taianomaisesti minut hypnotisoineen pöydän. Hinta ei ollut paha, joten ostin sen.
Miksikö? En osaa Sanoa.  Liekö myyntipuhe tehonnut salakavalasti hypnotisoiden minut

Lue koko postaus tästä