Puutarha ja minä – symbioosissa

Syksy saapui kuin varkain ja vei mukanaan muistot kesästä. Oikeastaan en juurikaan edes muista koko kesää. Tiedän kyllä sen olleen lämpimin ja säiden puolesta ihanin kesä vuosikausiin. Juuri sellainen kesä, jota aina on toivonut – paljon aurinkoa ja lämpöä, vähän sadetta ja viileyttä. Voisi ajatella, että kesä tuli kuin tilauksesta, vuosien tilauksesta, mutta ihan väärään saumaan. Tai siltä ainakin monesti tuntui. Kevät toi mukanaan ikuisen talven – sieluuni ja sydämeeni. En olisi kaivannut kaunista kesää, mutta ehkä se tuli kuitenkin tarpeeseen. Ehkä lämpö hoiti silti sieluani, ja antoi voimaa seuraavaan hetkeen. 
Aika tuntuu kuluneen kuin aikakapselissa, jäätiköt vaihtuivat hellepäiviin ja hellepäivät kellastuneisiin lehtiin ja minusta tuntuu kuin aikaa olisi kulunut vain muutaman päivän verran.
Vaikka olenkin elänyt kuplassa, sumussa, omissa maailmoissani, olen silti saanut jotakin aikaiseksi. Ihme. Puutarhanhoito on antanut voimaa ja samalla kun minä olen hoitanut puutarhaa on puutarha hoitanut minua.
On ollut ihanaa työntää kädet multaan, istuttaa kukkia, kylvää siemeniä. Esikasvattaa

Lue koko postaus tästä