Rakettimatkalle Ti-ti nallen sekä kumppaneiden suloisessa seurassa (menovinkki+arvonta)

Uusi  viikko on startannut jälleen ja kun ikkunasta katsoo pihalle, niin on pakko myöntää syksyn säidenkin puolesta saapuneen.
 Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan koen, että alkanut syksy ei enää jaksa juurikaan ahdistaa. Olen loikannut aikamoisen harppauksen eteen päin elämässäni, ja päättänyt saada itseni niin mainioon kuntoon kun se nyt vaan suinkin mahdollista on. Nyt olo onkin hyvin toiveikas ja muutos kohti parempaa on totta vie alkanut! 
Tämän postauksen yleisvire olkoon kuitenkin kaikkea muuta kuin apaattinen. Tämän postauksen tarkoitus on levittää iloista mieltä ympäri Suomen, ja vinkata mitä mainioimmasta syksyn menovinkistä lapsille sekä lapsenmielisille! Vaikka ulkona olisikin pimeää ja taivaalta vihmoisi räntää, sisätiloissa on lämmin ja hyvä musa saa sekä isot että pienet jalat vipattamaan ja suupielet nousemaan ihan korviin asti! 

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta Ti-ti nalle-faneja? Konserttikiertue ”Raketilla kuuhun” starttaa 2.10 ja meidän perheellä onkin nyt suuri kunnia päästä arpomaan yksi perhepaketti (4 lippua) yhdelle onnekkaalle lukijalle. Voittaja saa vapaasti valita konserttipaikkakunnan, sikäli

Lue koko postaus tästä