Rehellisiä kuulumisia

Tiian Littlebigthings blogissa oli muistaakseni keväällä tämä  haaste, jonka päätin toteuttaa vaikka
rehellisiä mun kuulumiset teille aina ovat!
Usein vain kerron kuulumisia päällisin puolen, sillä haluan pitää blogin positiivisena ja hyväntuulisena, mutta tässä nyt astetta syvempiä ajatuksia ja tunnelmia.


Mitä oikeasti kuuluu?

Kiitos, tällä hetkellä parempaa, varmaankin siis hyvää 🙂
Todella pitkä, pimeä ja kuluttava talvi takana.
Valon ja auringon lämmön myötä heräsin itsekin, tuntui kuin olisin ollut talviunilla.
Selän kanssa ollaan oltu samassa tilanteessa jo pitkään, leikkaus auttoi aika hyvin oikeaan puoleen mutta talven liukkailla keleillä varoin selkää niin että sain vasemman puolen lähes samaan kuntoon kuin mitä oikea oli ennen leikkausta. Jep. Tässä sitä kuntoudutaan siis edelleen, mutta olen toiveikas että vielä tämä helpottaa. Fyssarilla käyn, lääkkeitä syön ja liikun mahdollisuuksien mukaan.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Sen näkee sitten kun palaan takaisin töihin, mutta alustavasti hyvää sillä jatkan samalla työnantajalla joka on ollut kiitettävän pitkämielinen suhteeni. Joko saattaa muistaa että aloitin vuosi sitten uudella työnantajalla, työpaikka oli kertakaikkisen mukava ja nautin

Lue koko postaus tästä