Roadtrip Lappiin: Metsäretki Inarissa aurinkoisena yönä

Juhannuksen Lapin-matkallamme halusimme viettää yhden yön luonnossa kulkien ja yöttömän yön valosta nauttien. Ajatus jollekin tunturille kiipeämisestä keskiyöllä poltteli mielessä, mutta seurueemme fyysiset rajoitteet sekä aikataulu saivat meidät valitsemaan toisenlaisen, helpommin lähestyttävän maisemakohteen, Saunalammenojan rotkon.

Kohde on minulle vanhastaan tuttu, joten suunnistamista ei tarvinut pohtia. Kohteen lähelle pääsee autolla noin puolentoista kilometrin päähän, joten yöretkeen ei mennyt koko yötä ja ehdimme sen jälkeen vielä nukkua sopivasti ennen seuraavan päivän aktiviteetteja. Vaikka tunturiseikkailua ei siis päästy tekemään, olimme oikein tyytyväisiä öiseen metsäretkeemme.

Syötyämme ylellisen ravintolaillallisen ja vaihdettuamme retkikamppeet päälle autoilimme majoituspaikaltamme Nukkumajoentielle, jota pyrimme ajamaan niin pitkälle kuin pystyisimme. Tien kunto vaihtelee, mutta se on joka tapauksessa hyvin kivinen ja töyssyinen. Olen mennyt Nukkumajoentietä jopa bussin kyydissä niin, että kuski joutui ryömittämään varovaisesti kivikoiden ja tielle tulvineiden purojen yli, joten jännitti. Meidän automme pohja ottaa nimittäin joskus kiinni jopa suojateiden hidastetöyssyihin.

Ajoimme äärimmäisen hitaasti, mutta onneksi koko ajomatka tuntui retkellä olemiselta, sillä vähäisen hyttysmäärän ja leppoisan sään myötä saatoimme pitää ikkunat auki ja kuunnella yön ääniä. Tie kulkee Nukkumajokea seuraillen, joten autostakin pääsee ihailemaan tavattoman kauniita, kivikkoisia jokimaisemia. Vaikka välillä tiessä oli pelottavan suuria monttuja ja kiviä, selvisimme matkasta ongelmitta.

Olimme aikeissa jättää auton vanhan tutun Nukkumajoen leirikämpän pihaan. Olin tsekannut, että epidemiatilanteen vuoksi kämppä olisi tyhjillään koko kesän, joten tuskin ketään haittaisi. Yllättäen pihassa oli kuitenkin muutama karavaanari ja telttailijoita, joten mahdollisesti saapumisemme kuitenkin häiritsi jonkun yötä. (Leiriytyminen kämpän pihaan ilman koko leirialueen vuokraamista on kuitenkin kiellettyä, joten ei siellä olisi pitänyt ketään olla.)

Lähdimme puolenyön aikaan kävelemään autolta kohti Saunalammenojaa. Aurinko loimotti matalalla puiden latvojen tasalla. Onneksi pitkälti pilvisen päivän jälkeen saatiinkin vain puolipilvinen yö, joten pääsimme ihastelemaan keskiyön aurinonpaistetta. Ilma oli sen verran viileää, että hupparille tuli käyttöä. Metsä ympärillämme oli vaikuttavan hiljainen. Tuulenpuuskat kohisuttivat välillä puita, leppälintu ja punakylkirastas lauloivat, mutta muuten vallitsi rikkomaton hiljaisuus.

 
Lampsimme pätkän matkaa metsäautotietä, kunnes olimme ylittäneet siltaa myöten Saunalammenojan ja oli aika poiketa metsään ja läksiä ylös rinnettä jokea seuraillen. Viime kerrat tällä kohteella olin ollut liikkeellä isommalla, melkoisen hitaasti etenevällä porukalla, joten muistikuvissani patikointi metsäautotieltä rotkon parhaiden maisemien ääreen kestäisi suhteellisen kauan. Niinpä lähdimme reippaasti taittamaan matkaa helppokulkuisinta reittiä harjun reunalla, ettei rotkolle pääsemiseen menisi koko yötä.

Etenimme sen verran kaukana itse joesta, että se näkyi vain pilkahduksina puiden lomasta, ja epähuomiossa kävellä huitaisimmekin ensin koko rotko-osuuden ohitse. Kun harjanne alkoi laskeutua kohti paikkaa, jossa joki kulkee leveänä laajan rakkakivikon seassa, tajusin, että olemme kävelleet liian pitkälle. Saimme kääntyä takaisin päin etsimään sitä parasta maisemapistettä.

Harjumännikkö on joitain kymmeniä vuosia sitten harvennushakattua talousmetsää, ja maastossa on edelleen metsähakkuun jäljiltä kaikenlaista risua ja puunsäpälettä haittaamassa kulkua, mutta juuri hakkuuaukon ja joelle viettävässä rinteessä kasvavan koskemattoman männikön rajalla menee pieni polku, jota seuraillen on helppo edetä. Aivan joen tuntumassa liikkuminen on taas puolestaan vaikeampaa, sillä joelle viettävä rinne on melko jyrkkä ja ranta erittäin kivikkoista. Päädyimme kuitenkin vähän taiteilemaan rinteeseen ja kivikkoon etsiessämme parhaita näköaloja.

Aurinko taisi olla juuri matalimmillaan, kun sitten saavuimme rotkon partaalle. Valo oli täyteläisen oranssinkellertävää. Ikihonkien punaiset rungot ja koivujen heleän vihreät latvukset hehkuivat aivan kuin tulen kajossa. Valo ei yltänyt rotkon pohjalle, missä joki virtasi tummana, kirkasvetisenä, taivasta peilaavana. Istahdimme kallioille katselemaan jylhää näkymää, kuuntelemaan veden solinaa, joka kaikui kauniisti kallioista, ja hengittämään kostean raikasta ilmaa.

Isojen maastonmuotojen kuvaaminen niin, että kuvista ymmärtää mitään, on aina vaikeaa. Nyt valaistusolosuhteet tekivät siitä entistäkin vaikeampaa. Miten saada kuvattua kymmenmetrinen kallionjyrkänne niin, ettei se näytä pikkukiveltä? Yritimme kuitenkin kahden kännykän ja yhden pokkarikameran voimin dokumentoida maisemia.

Kun aurinko alkoi kääntyä nousuun, lähdimme palaamaan autolle päin. Jouduimme vähän kiipeilemään kivenlohkareiden seassa sekä väistelemään kosteisiin painanteisiin kertynyttä vettä pyrkiessämme rotkolta takaisin harjulle. Välillä olin ihan helisemässä, kun sopivaa kulkureittiä ei tuntunut löytyvän ja jouduin kömpimään epämukavan kaltevilla pinnoilla. Kohtasin siellä yhden plutakon yli taiteillessani sammakon, jolla oli erityisen kauniit raitakuviot, kuin tiikerillä.

Päästyämme takaisin harjun reunalle reippailimme taas menemään. Nukkumajoen seudun äänimaisemaan erottamattomasti kuuluvat pikkukuovi ja valkoviklo huutelivat jossain. Useampi punakylkirastas tuntui heräilevän ”aamuun” ja alkavan laulaa. Alkumatkasta kuulunut leppälintukaan ei enää laulanut yksin.

Ennen kuin palasimme autolle ja lähdimme ajamaan takaisin majapaikallemme, piipahdimme vielä Nukkumajoen suvannolle kiikaroimaan lintuja. Laulujoutsenpariskunta lepäili sumuisella joella. Muutama haapana ja sinisorsa piti niille seuraa. Paluumatkalla Nukkumajoentien varressa pysähdyimme vielä kiikaroimaan yhden pienen erämaajärven elämää, mutta järven ainoa asukas näytti olevan tukkakoskelo, joka nukkui yksinään kivellä.

Lisään tähän vielä linkit muihin postauksiin samalta matkalta:
Osa 1: Seikkailun ainekset 
Osa 2: Ilmakkiaapa ja luonnossa kulkemisen ilo 
Osa 3: Kulttuuripäivä Inarissa

Lue koko postaus tästä