Roosa nauha päivä 2017

Tänään vietetään Roosa nauha päivää!Joka vuosi Suomessa sairastuu n.5000 naista sairastuu rintasyöpään.Tämä tekee rintasyövästä Suomen yleisimmän syövän.Itselleni rintasyöpä on tullut ikävän tutuksi rakkaan ihmisen siihen sairastuttua.Siksi koen hyvin tärkeäksi muistuttaa tästä asiasta joka vuosi.Muistakaa tutkia omia rintojanne.Vinkiksi myös, että usein sen muutoksen huomaa oma puoliso, jolle sinun rinnat ovat myös tulleet tutuiksi.
(kuva väestöliiton sivuilta)
Syöpä koskettaa aina sairastuneen lisäksi myös hänen läheisiään.Muista olla läsnä, ole valmis kuuntelemaan, naura, itke ja halaa.Ole vahva toisenkin puolesta, kun hän sitä tarvitsee.Luota siihen, että läheisesi saa parasta apua mitä voi saada.Syöpä on jo sanana sellainen, jota ei koskaan haluaisi kuulla, mutta siitäkin on mahdollisuus parantua.Me saimme pitää meille läheisen ihmisen, tunnemme olevamme hyvin onnekkaita.Ihmisessä on uskomaton voima ja halu parantua.Aina sanotaan, että ei syöpää vastaan voi taistella, mutta hitto soikoon, kyllä voi.Kyllä se taistelulta näytti ja muistoksi on arpikin siitä taistelusta hänen ihollaan ikuisesti.
Yhdessä pienillä teoilla saadaa isoja aikaiseksi.Ostakaa tuotteita, joissa on Roosa nauha merkintä

Lue koko postaus tästä